SEM eli hakusanamainonta – mitä se on?

Hakusanamainonta, lyhyesti SEM.
Siinä, missä hakukoneoptimointi on sivuston ja sen sisällön sekä teknisen puolen viilaamista ja optimoimista hakukoneystävälliseksi ja tätä kautta hakutuloksissa “hyville sijoituksille” tähtäämistä, hakusanamainonta on nimensä mukaan maksullista mainontaa, joka tapahtuu hakukoneissa.
Se on mainontaa, joka näkyy haluamallesi yleisölle heidän hakiessaan tietoa sinun palveluihisi tai tuotteisiisi liittyen.

Käydään läpi muutama hakusanamainonnan tärkeimmistä pointeista:

Kustannustehokkuus
Hakusanamainonta on oikein tehtynä kustannustehokasta, sillä siinä maksetaan vain sivustosta kiinnostuneista kävijöistä.

Maksutavan eli sen, millä perusteella mainonnasta maksetaan, voi määrittää eri tavoilla (esimerkiksi klikkiperusteinen maksu).
Hakusanamainonnassa maksat kuitenkin reaktioista, et lainkaan siitä, että mainoksesi näkyy.

Kohdennus
Se on myös todella helposti ja tarkasti kohdennettavaa mainontaa. Määrittelemällä kohdennuksen tarkoin, kuten esimerkiksi sijainnillisesti, kielellisesti tai monien muiden vaihtoehtojen mukaan saat mainonnan kohdistettua juuri sille yleisölle jota tavoittelet, juuri siellä ja juuri silloin, kun haluat.

Avainsanat
Pelkkä oikein kohdentaminen ei kuitenkaan riitä ja tärkeimpiä asioita hakusanamainonnassa onkin avainsanojen oikein määrittäminen.
Avainsanat nimittäin määrittelevät juuri sen, millä sanoilla hakukoneista haettaessa mainoksesi näkyvät kohderyhmällesi.  
Suomeksi sanottuna sinun täytyy siis tietää, mitä hakusanoja potentiaalinen yleisösi käyttää hakiessaan tietoa tuotteestasi tai palvelustasi esimerkiksi Googlesta. Nämä hakusanat ovat sinun avainsanojasi.

Tulosten seuraaminen
Myös mainonnan tulosten seuraaminen on helppoa ja tarkkaa.
Näin ollen toimivuutta voidaan seurata jatkuvasti ja mahdolliset muutokset tehdä heti tarvittaessa. Hakukonemarkkinoinnissa todella tärkeää onkin löytää toimiva ratkaisu, seurata ja optimoida sitä jatkuvasti.
Tulokset näkyvät nopeasti, huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi hakukoneoptimoinnissa.
Toivottuihin tuloksiin pääseminen vaatii kuitenkin sen, että kampanjoita ja niiden toimivuutta testataan sekä viilataan kuntoon. Sokkona ei kannata mainontaa tehdä.

Väärin tai vasemmalla kädellä tehtynä hakusanamarkkinointi voi nimittäin helposti olla tehotonta ja kallista mutta oikein tehtynä ja optimoituna täysin päinvastoin.

Oikein tehty hakusanamainonta on sekä edullista että toimivaa markkinointia.

Seuraavassa postauksessa otetaankin sitten parivaljakko yhteen.
Hakukoneoptimointi vs. hakusanamainonta – kumpi vai kumpikin ?

Anniina Kangas

Anniina Kangas

Sosiaalinen media ja markkinointi